sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Tislaamovierailu: The Helsinki Distilling Co. 26.5.2018

The Local Whisky Clubin kesäretki suuntautui Helsinkiin ja kohteena oli mikäpäs muu kuin viskitislaamo.

HDCO

Teurastamon alueelta löytyvä HDCO (The Helsinki Distilling Co.) on neljän toimintavuotensa aikana raivannut itselleen vahvaa jalansijaa maamme viskituotannossa ja tähän toimintaan olikin ilo päästä nyt tutustumaan. Viskien lisäksi tuotantovalikoimasta löytyy mm. Giniä, Tyrnipontikkaa ja Helsinki Long Drinkiä, joten tuotekirjo alkaa olla jo varsin monipuolinen.

Viskeissä pääraaka-aineena käytetään kotimaista ruista ja ensimmäiset pullotteetkin on saatu jo markkinoille. Ruisviskiä on tislaamon varastojen uumenissa kypsymässä koko ajan lisää ja uuden tislauspannun myötä tuotantokapasiteettia on saatu merkittävästi kasvatettua. Tulevina vuosina onkin lupa odottaa kotimaisen ruisviskin nousevaa aaltoa ja mikäs siinä, kun laatu näyttää olevan varsin korkealla tasolla.

Vierailun aikana HDCO:n toiminnasta välittyi vahva laatuhakuisuus ja Kai Kilpisen vetämä tislaamoesittely oli kattava ja asiapitoinen.

Kai Kilpinen

Tutustumista tislauksen saloihin

Kierroksen jälkeen asiaan kuului toki maistelu ja viskiosastolta läpi käytiin seuraava kolmikko.

1. Helsinki White Dog, 60,5%. Rye Malt (kypsyttämätön tisle). 70% Rye, 30% Barley. Batch and bottle no 1802 - 101


Tuoksu on vahva, täyteläinen, paahtuneen viljainen, mämminen, voimakas ja hyvällä tavalla ”synkkä”.

Maku on maanläheinen, öljyinen, rukiinen. Tammea, mämmiä ja makeaa yrttisyyttä.
Hyvä ja voimakaspiirteinen tisle.


2. Helsinki Whiskey Rye Malt, 47,5%. Release #4, Summer 2018. American Virgin Oak Casks.


Tuoksu on hedelmäinen ja aromikas. Aprikoosi, persikka, kuiva vilja ja tuore ruisleipä hallitsevat. Hyvä!

Maku on makeahko ja tasapainoinen. Kiva hedelmäisyys ja vilja ovat runsaina läsnä. Mämmiä ja mentholin raikkautta.

Tämä tyylikäs nuorukainen on vahva osoitus siitä, että tislaamolta on lupa odottaa hyvää!


3. ”Sample”  
Maistelun spesiaalituotteena laseissa kolmantena viskinä oli sekoitus, johon ainekset oli otettu kahdeksasta 55l tynnyristä. Tynnyrit olivat keskivahvasti paahdettua ranskalaista tammea, joissa viski oli kypsynyt reilut 3 vuotta. Alkoholiprosentti on noin 59%


Tuoksu on tasapainoinen, täyteläisen runsaan hedelmäinen ja pehmeän rukiinen. Puuroa, kuivaa mallasta, tyylikäs tammi ja paahteisuus.

Maku on pehmeä ja tasapainoisen täyteläinen. Runsas kuivahko hedelmäisyys, vilja, lakritsi ja maanläheisyys ovat pinnassa. Ruispuuroa ja tyylikkään nätti tammi.

Huikean pehmeä, tasapainoinen ja tyylikäs kokonaisuus. Lajissaan erittäin hyvä!


Viskien jälkeen kurkattiin myös tislaamon muuhun tuotantoon.

Tyrnipontikka oli maukkaan  hedelmäinen ja pehmeä viina, ollen varsin positiivinen yllätys.


Helsinki Dry Gin oli laadukas ja raikkaan sitruksinen, maukas ja puhdaspiirteinen lajinsa vivahteikas edustaja.


Hieno tislaamovierailu täytti odotukset. The Local Whisky Club kiittää ja toivottaa HDCO:lle onnea ja menestystä jatkossa. Vesi kielellä jäämme odottamaan tulevia viskijulkaisuja.









HDCO:n tuoteperhe

Osa ryhmästämme odottelemassa siäänpääsyä tislaamolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti