torstai 28. syyskuuta 2017

Blues Caravan 2017: Si Cranstoun, Vanessa Collier, Big Daddy Wilson - Tampere-talo 26.9.2017


Blues Caravan 2017 -kiertue pysähtyi ilahduttavasti Tampereelle ja Tampere-talon pieni sali oli kohtuullisen hyvin täynnä bluesinnälkäistä yleisöä. Tänä vuonna kiertueen teemana on Blues Got Soul ja esiintyjäkolmikon muodostavat Si Cranstoun, Vanessa Collier ja Big Daddy Wilson.

Ilta alkoi kolmikon yhteisesityksellä Unchain My Heart -klassikosta ja tämän jälkeen edellisvuosilta tutun kaavan mukaan jokainen esiintyjä sai oman soolovuoronsa.




Britti Si Cranstoun aloitti ja viihdyttävästi aloittikin. Esityksen kappalemateriaali nojasi vahvasti 1950-luvun rock’n’rolliin, sekä souliin varsin toimivalla tavalla. Energinen esiintyminen tuntui uppoavan härmäläisyleisöön hyvin ja itse löysin esiintymisestä paljon yhtäläisyyksiä mainion Vintage Trouble -keulamiehen Ty Taylorin kanssa. Cranstounin osuvasti nimetty Old School -albumi oli pakko-ostos.


Seuraavana iltaa jatkoi Philadelphiasta kotoisin oleva laulaja-saksofonisti Vanessa Collier. Nuorten naismuusikoiden nousu blueskartalle on ollut viime vuosina merkillepantavaa ja Collierillakin takana on jo kaksi julkaistua albumia. Kuultiin vahva ja hyväntuulinen esitys, jonka aikana saimme nauttia Collierin hyvästä lauluäänestä ja tyylikkäistä saksofonisooloista. Tätä olisi kuunnellut mieluusti pidempäänkin.




Amerikkalaissyntyinen ja nykyään Saksassa asusteleva Big Daddy Wilson tarjosi lopuksi oman annoksensa perinteistä bluesia. Vahvaa ja juurevaa tulkintaa, mutta itselleni ei aivan niin säväyttävää kuin mitä Cranstounilta ja Collierilta kuultiin.


Lopuksi illan kolmikko saatiin vielä yhdessä lavalle ja tätä trioa oli todella ilo kuunnella, sillä niin mukavasti erilaisia ja toisiaan täydentäviä illan esiintyjät olivat.
Ilta alkoi klassikolla ja klassikkoon se myös päättyi. Twistin’ The Night Away oli mainio päätös onnistuneelle tapahtumalle.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti