tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hard Rock Night: Snovonne, Manzana, Seele - Wanha Pankki, Hämeenlinna 8.6.2017

Snovonne

Hämeenlinnan Wanhassa Pankissa koettiin naisvetoisen raskaan rockin ilta, kun lavalle astelivat Snovonne (Slovakia/USA), tamperelainen Manzana ja paikallinen Seele.

”Viime vuonna debyytti-levyn "Jos Vain Kaiken Jättäisin" julkaissut SEELE tarjoaa kuulijalle väylän autonomisen ja urbaanin pop-rock-metalli-musiikin maailmaan, jossa punainen lanka kietoutuu yhtälailla perinteikkään kotimaisen melankolisen tulkinnan kuin jopa elektronisen soundinkin ympärille.
Yhtye yhdistelee eri vaikutteita ennakkoluulottomasti biisien ehdoilla. 
Raskaat riffit, iskevät melodiat ja tarttuvat kertosäkeet porautuvat kuulijan korvakäytäviin, kuin pakasta vedetty Makitan iskuporakone kiviseinään”.

Edellisen kerran näin Seelen viime vuoden joulukuussa Suistolla ja tuolloin meno oli varsin viihdyttävää. Nyt Pankissa nähty veto oli vähintäänkin yhtä hyvä ja kuultavaksi saatiin myös tuore maistiaisbiisi bändin tulevalta EP-julkaisulta. Seele on hyvällä tiellä!







Manzanan reipas livesetti tuli todistettua viimeksi helmikuussa Suistoklubilla ja nyt saatiin hieno uusinta.

”Naisvetoisen raskaamman rockin eturintamaan jo vuosia kuulunut Tamperelainen Manzana saapuu kesärundillaan Hämeenlinnaan. Kiinassa viime vuonna kiertänyt bändi valmistautuu 10. Euroopan rundiinsa ja viidennen levynsä julkaisuun kiertämällä Suomea! Myös Kiinan festivaalit kutsuvat porukan takaisin syyskuussa 2017”.

Tässäpä bändi, miltä virta ei kesken keikan lopu ja tätä vauhdikasta esitystä on kyllä ilo seurata. Yhtyeen Toy Machine -levyltä löytyvä Creeps and Happy Whores on muuten aivan hiton hyvä hard rock -biisi!








Snovonne on teatraalisen rockin tuntematon suuruus, mutta edellisellä visiitillä maahamme yhtye ja laulaja ”Sno” vakuuttivat Suistoklubilla reilut pari vuotta sitten. Silloinen Snovonnen kitaristi Samuli Mäkelä vaikuttaa muuten nykyään illan avanneen Seelen kokoonpanossa.

”Naispuolen progressiivinen metallisti Snovonne asuu vuorotellen Saksassa, Lontoossa, Usassa ja Slovakiassa. Snovonnen musiikki yhdistelee temperamenttisiä elementtejä, ennalta-arvaamattomuutta, teatraalisuutta sekä leikkimielistä katkeruutta sanoituksissa.
Snovonnen musiikki on rohkea sekoitus luonnetta ja raskaita riffejä, joissa kuuluu herkkiä ja sydäntä särkeviä melodioita. Kaikki Snovonnen sanoitukset ja nuotit hän on itse elänyt ja hengittänyt. Tämän johdosta artistin fanit samaistuvat häneen syvästi jopa niin paljon että Snovonne sanoituksia käännetään eri kielille ja käytetään lainauksina profiileissa kuvatakseen fanien luonteita. Rock ja metal on Sno:lle lähimpänä sydäntä, mutta hän yleensä sekoittaa musiikkiinsa elementtejä eri tyylilajeista. Kuten Sno itse sanoo, “kaikki riippuu siitä mitä itse kappale tarvitsee”.

Snovonne bändeineen tarjosi tyylikkään tuokion näytelmällisen rockin parissa. Hienoja melodioita, upeaa laulua ja kappaleiden tunnelmaan sopivaa kuvitusta sisältänyt esitys tarjosi harvinaista herkkua Hämeenlinnan iltaan. Keikan päätti tuoreimman The Child And The Bitch -albumin upea Home.






Laulajat yhteispotretissa: Piritta (Manzana), Julia (Seele) ja Snovonne

Illan yhtyeiden esittelyt kopioitu tapahtuman Facebook-sivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti