sunnuntai 9. lokakuuta 2016

19 x Port Ellen 4.10.2016


Erilainen ilta Port Ellen -viskien parissa. Olimme jo pidempään parin kaverin kanssa suunnitelleet, että joskus kaadetaan laseihin kaapeista löytyvät Port Ellen -tislaamon viskit (tai ainakin osa niistä). Tavallisena arkisena tiistai-iltana suunnitelma toteutettiin ja viskejä olikin lopulta hieman enemmän kuin olimme ennakkoon ajatelleet. 19 erilaista vuonna 1983 suljetun Port Ellen -tislaamon viskiä sai veden kielelle, joten pienen alkusuunnittelun ja viskien lajittelun jälkeen homma alulle.

Illan kattaus jaettiin kolmeen osioon ja aloitusvuoron saivat nuoret tai matalan alkoholiprosentin omaavat pullotteet. Toiseen kattaukseen poimittiin 1980-luvun tuotanto ja viimeisenä maisteluvuoron saivat vuosina 1978-79 tislatut. Maistettavien viskien suuresta määrästä johtuen annokset pidettiin maltillisen pieninä (n. 1cl/viski). Pääosin tuotteet olivat jo entuudestaan tuttuja, mutta muutama uusikin tuttavuus settiin mahtui.

Tässä lyhyet kommentit omalta osaltani, eli 19 x Port Ellen. Aikaisemmin blogissa arvioimattomista pullotteista teen myöhemmin omat tarkemmat arvionsa uusintamaistojen jälkeen.

Kattaus 1:

Port Ellen 10 yo, 43%. Signatory Scottish Wildlife 

Makean turpeinen ja pehmeä. Islayn ”peruskymppi”

Port Ellen 1970, 40% G&M

Vivahteikas ja maukas. Herukkaa ja kypsää hedelmää. Illan paras tuoksu.

Port Ellen 14 yo, 43%. Signatory Scottish Wildlife.

Kevyehkö ja kirpeän hedelmäinen

 Port Ellen 1974/1990, 40% G&M Meregalli Import Italy

Kevyt ja kypsän hedelmäinen, mutta jotenkin ohut ja vaisuhko.

Port Ellen 1979 14yo, 64,1%, distilled March 1979, bottled July 1993, One Hogshead of 243 bottles, cask no 1848. Wilson & Morgan Barrel Selection

Vahva ja hurjan voimakaspiirteinen. Raikas, puhdas ja tasapainoinen.


Kattaus 2:

Port Ellen 1983/2005, 22yo, 50%.  Dl OMC Advance Sample Refill Hogshead #2119

Tyypillinen Ellen. Makeutta, savua, merellisyyttä ja kypsää trooppista hedelmää. Hyvää.

Port Ellen 1982/2007, 24 yo, 56,8%. Ex-Sherry Butt. John Milroy

Pehmeä ja kevyehkö. Maukasta, mutta ei ihan edellisen OMC:n tasoa.

Port Ellen 1983 23 yo "Paradise Lost", bottled 2006, 56,8%. Art of Whisky 10th Anniversary. 120 bottles

Kuivahko, runsaan turvesavuinen ja suolainen. Vahva makuprofiili ja todella pitkä jälkimaku!

Port Ellen 1982/2007 25yo, 51%. Old Bothwell

Makea, palaneen puinen ja runsasmakuinen. Voimakas turvesavu on hallitsevaa. Illan savuisin viski.

Port Ellen 1983 ”Da Capo”, 56,8%, bottled 2006 from a Sherry Cask. One of 132 bottles. (Art of Whisky 10th anniversary)

Sametinpehmeä ja makean sherryinen. Herkullinen ja täyteläinen viski, missä sherry ei nouse liian hallitsevaksi.

Port Ellen 1982/2007 25 yo, 57,5%. Dl Plat. for Potstill. 512 bottles

”Överisherry”. Tuhti ja voimakas. Maukas viski, missä sherry jyrää hurjana. Sokkona tislaamo olisi ollut mahdoton arvata.


Kattaus 3:

Port Ellen 1978 2nd Release, 24 yo, 59,35%. Bottled 2002

Puhdas, tasapainoinen ja turpeinen.

Port Ellen 1978 4th. Release, 25yo, 56,2%, bottled 2004

Pehmeäpiirteinen, täyteläinen ja maukas. Hyvä!

Port Ellen 1978 6th Release, 27 yo, 54,2%, bottled 2006

Turvesavuinen ja kuivahko. Ei yllä nelosjulkaisun tasolle.

Port Ellen 1979, 9th Release, 30yo, 57,7%, bottled 2009

Makea, öljyinen. Havua, sitrusta, suolaisuutta ja sopiva turvesavuisuus. Vivahteikas.

Port Ellen 1978 20yo 60,9%. Rare Malts Selection

Makean maukas ja herkullinen. Kaikki kohdallaan! Yksi kaikkien aikojen Port Ellen -suosikeistani ei pettänyt tälläkään kerralla.

Port Ellen 1978 22 yo, 60,5%, Rare Malts Selection

Hyvä ja tasapainoinen. Selvästi kuivempi kuin 20 yo, eikä ihan yllä sen tasolle.

Port Ellen 1978/2006, 27 yo, 54,8%. DL Platinum, 396 bottles

Sherryä, tammea ja suolaisuutta. Jää nyt jotenkin väliinputoajaksi eikä säväytä

Port Ellen 1978/2002 24yo, 57,9%. Sherry Butt. The Whisky Shop 10th Anniversary

Huh, huh mikä makujen vahvuus! Huikea kokonaisuus. Voimaa, turpeisuutta, makeutta ja ”kaikkea”. Loistava! Sherry on mukana yllättävän kevyenä.


Melkoinen kattaus ja haastavaahan tällaisen määrän maistelu ja arviointi on. Suosikit saatiin kuitenkin selville ja hauskaa oli. Vastavaa settiä näin historiallisten pullotteiden parissa ei varmaankaan toiste tule vastaan. Aiempia Port Ellen -arvioitani löytyy tästä hakemistosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti