keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Oliver/Dawson Saxon - Night Hugo, Hotelli Aulanko Hämeenlinna 22.7.2016


Hämeenlinnaan saatiin yllättäen mielenkiintoinen keikkavieras, kun hotelli Aulangon Night Hugo yökerhossa esiintyi ”Saxon”. Saxon on lainausmerkeissä siksi, että kyseessä ei ole se tunnetumpi samalla nimellä esiintyvä kokoonpano, vaan kitaristi Graham Oliverin ja basisti Steve Dawsonin yhtye. Erotuksena ”oikeaan” Saxoniin bändi käyttää nimeä Oliver/Dawson Saxon.

Oliver ja Dawson tekivät Saxonissa pitkän uran ja olivat yhdessä mukana vuoden 1979 debyyttilevyltä aina 1980-luvun puoliväliin saakka, Oliverin jatkaessa siitäkin vielä kymmenisen vuotta eteenpäin yhtyeen kitaristina. Oliverin erottua Saxonista 1990-luvun puolivälissä kaksikko löi taas hynttyyt yhteen ja näin alkuperäisen Saxonin rinnalle syntyi Oliver/Dawson Saxon.


Illan setti Aulangolla tarjosi (kuten odottaa saattoikin) huiman klassikkokimaran. Saxonin klassikkoalbumit Strong Arm of the Law, Wheels of Steel ja Denim and Leather olivat vahvasti edustettuina ja täyttivät ison osan illan setistä. Bändi soitti Night Hugon matalaan ja pienehköön tilaan nähden aivan hemmetin kovaa, mutta onneksi soundit pysyivät kuitenkin hyvinä. Oliverin ja Dawsonin lisäksi yhtyeessä vaikuttavat Haydn Conway - kitara, Paul Oliver - rummut, Bri Shaughnessy - laulu. Bri Shaughnessy oli laulussa hyvä, mutta ei kuitenkaan aivan yllä sen ”oikean” Saxonin Biff Byfordin vahvaan lavakarismaan. Tunti ja kymmenen minuuttia kului kuin siivillä, kun bändi tarjosi vähälukuiselle yleisölle klassikkoa klassikon perään.

Erittäin maukas ilta klassisen hevin parissa ja olipa mukava nähdä viimein nämä Saxon-miehet lavalla. Oliver ja Dawson olivat pienen juttutuokion perusteella leppoisia herrasmiehiä ja selvästi ylpeitä Saxon-ajan aikaansaannoksistaan. Kyllähän tuollaisia klassikoita kelpaa livenä soitella!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti