perjantai 28. marraskuuta 2014

Raskasta Joulua - Verkatehdas, Hämeenlinna 26.11.2014


Joululaulut, nuo jokavuotiset pikku penteleet. Ne tulevat vuosi vuodelta aiemmin ja varmemmin kuin lumi maahan. Radioaallot, kauppakeskukset ja marketit täyttyvät tästä tekopirteästä joulun ilosanomasta ärsytyskynnystä koetellen.

Joskus tulee kuitenkin se hetki, kun joululauluja on lähdettävä ihan varta vasten kuuntelemaan. Raskasta Joulua on projekti, joka on yhdistänyt joululaulut ja metallimusiikin jo kymmenen vuoden ajan. Tämän vuoden mittavalla juhlakiertueella nähdään eri paikkakunnilla vaihtuvia kokoonpanoja ja kun Hämeenlinnaan osui varsin lupaava kattaus, oli paikalle lähdettävä.


Verkatehtaalla illan solisteina toimivat Tony Kakko (Sonata Arctica), Elize Ryd (Amaranthe), Antti Railio, sekä J-P Leppäluoto. Bändissä nähtiin myös hyvä joukko suomalaista metalliosaamista.
Loppuunmyydyllä Verkatehtaalla saatiinkin nähtäväksi huikea show. Talviset lavasteet, näyttävät valot, savut ja massiiviset pyrot loivat konserttiin todella nautittavat puitteet.
Tony Kakko avasi pelin reippaalla Me Käymme Joulun Viettohon -rallilla ja tästä mentiinkin hyvällä tahdilla laulajia tasaisesti vaihdellen läpi reilut pari tuntia.




Kuultiin niitä perinteisiä ja kaikille tuttuja veisuja, mutta myös tuoreempia ja raikkaampia joulusävelmiä. Antti Railion vedoissa oli ainakin kautta linjan kivan freesi ote. Illan ”jouluenkeli” Elize Ryd toi vivahteikkuutta miesten keskelle ja Tonyn kanssa duetoitu Julen Är Här nousi illan parhaimmistoon. Elizen lauluista myös legendaarinen White Christmas kuulosti upealle.


Loppua niitattiin pyrojen loisteessa ja pommien paukkeessa J-P:n tulkitessa räväkän Petteri Punakuonon.


Encoreissa upottiin tähän joululaulujen perinteiseen siirappisuuteen oikein kunnolla. "Tulkoon Joulu" oli niin imelä, että tahma tarttui joka paikkaan. Onneksi tilanne pelastettiin viimeisenä kuullulla Ave Marialla, jonka Antti Ja Elize lauloivat koskettavan upeasti.

Tämä ilta todisti sen, että joululauluistakin on moneksi. Hyvällä ja laadukkaasti toteutetulla showlla, loistavilla laulajilla ja erinomaisella bändillä homma saadaan toimimaan hienosti. Raskasta Joulua 2014 oli kokemisen arvoinen tilaisuus. Uskoni joululaulujen mahdollisuuksiin ja käyttökelpoisuuteen parani tämän esityksen myötä huimasti. Kiitos illan esiintyjille!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti