sunnuntai 17. elokuuta 2014

Wacken Open Air 2014 (osa 5): Lauantai 2.8.

Arch Enemy, Sodom, Devin Townsend Project, Emperor, Amon Amarth, Megadeth, Tobias Sammet's Avantasia, Van Canto



Lauantai ja viimeinen festaripäivä. Tähän päivään pitikin ottaa aikainen startti, sillä katsomislistassamme ensimmäisenä ollut Arch Enemy aloitti oman settinsä päälavoilla jo klo 12.00.


Yleisö oli hyvin hereillä ja Black Stagen edusta täyttyi heti ääriään myöten. Bändi veti valtavan yleisön edessä todella energisen shown ja uusi laulajatar Alissa White-Gluz oli aivan huikea. Tuoreen War Eternal -albumin mahtiveisut War Eternal, You Will Know My Name ja As The Pages Burn osoittivat toimivuutensa myös livenä. Huippu alku pitkälle päivälle.



Khaos Overture 
1.Yesterday Is Dead and Gone 
2.War Eternal 
3.Ravenous 
4.My Apocalypse 
5.You Will Know My Name 
6.Bloodstained Cross 
7.As the Pages Burn 
8.Dead Eyes See No Future 
9.No Gods, No Masters 
10.We Will Rise 
11.Nemesis 
12.Fields of Desolation 
(Outro)



Heti perään viereisellä True Metal Stagella julistettiin perinteisen trashmetallin ilosanomaa. Legendaarinen Sodom on hyvässä vedossa edelleen. Viimeksi olinkin nähnyt bändin vuonna 1990 Hämeenlinnan Giants Of Rockissa. Keikan alkupuolella kuultu Surfin Bird -coveri oli riemastuttava.


1.Agent Orange 
2.In War and Pieces 
3.Outbreak of Evil 
4.Surfin' Bird 
(The Trashmen cover) 
5.The Saw Is the Law 
6.Sodomy and Lust 
7.Stigmatized 
8.City of God 
9.Der Wachturm 
10.I Am the War 
11.Blasphemer 
12.Remember the Fallen 
13.Ausgebombt 


Iltapäivän herkkupalasta vastasi Devin Townsend Project. Kuultiin tyylikäs keikka melodisen ja progesävytteisen metallin parissa. Kappaleista etenkin War, Deadhead, Numbered! ja Grace olivat upeaa kuultavaa.


1. Seventh Wave 
2. War 
3. By Your Command 
4. Deadhead 
5. Planet of the Apes 
6. Numbered! 
7. Supercrush! 
8. Kingdom 
9. Juular 
10. Grace 
11. Bad Devil 


Pitkä festaripäivä vaatii myös lepotaukoja ja oli ruoka- ja juomatauon aika. Picnic-musiikkia saatiin, kun Black Stagella oman osuutensa aloitti norjalainen black metal -legenda Emperor. Lajissaan kai ihan klassikkokamaa, mutta itselleni tämä on aivan vieraaksi jäänyt ryhmä. Näyttävät pyrot toivat väriä synkkään mättöön.

”Bläkkis-picnicin” jälkeen suunnaksi True Metal Stage ja viikinkimetallia Ruotsista: Amon Amarth. Bändi paiskasi ilmoille vahvan ja todella näyttävän setin, joka nousi aivan koko festarin parhaimmistoon. Hienoja melodioita, vahvaa laulua, upea lava ja varma esiintyminen upposivat yleisöön kuin veitsi voihin. Twilight of the Thunder God on kyllä hiton kova livebiisi! Heja Sverige!




1.Father of the Wolf 
2.Deceiver of the Gods 
3.As Loke Falls 
4.Varyags of Miklagaard 
5.For Victory or Death 
6.Guardians of Asgaard 
7.Cry of the Black Birds 
8.We Shall Destroy 
9.Asator 
10.War of the Gods 
11.Victorious March  
12.Twilight of the Thunder God 
13.The Pursuit of Vikings


Seuraavana esiintynyt Megadeth vastasi festarin suurimmasta flopista. Alun pienten teknisten vaikeuksien jälkeen keikka ei lähtenyt missään vaiheessa oikein liikkeelle ja soitto kuulosti käsittämättömän veltolta läpi setin. Dave Mustainen laulu ja välispiikit olivat yhtä mutinaa, mies vaikutti muutenkin jotenkin poissaolevalle. Thin Lizzy-cover Cold Sweat oli yllättävä valinta. Hyvä kappale, mutta hieman outo veto Megadethin setissä. Kokonaisuutena kamala keikka.


1.Hangar 18 
2.Wake Up Dead 
3.In My Darkest Hour 
4.Skin o' My Teeth 
5.Sweating Bullets 
6.Tornado of Souls 
7.Poison Was the Cure 
8.She-Wolf 
9.Trust 
10.Kingmaker 
11.Cold Sweat 
(Thin Lizzy cover) 
12.Symphony of Destruction 
13.Peace Sells 
14.Holy Wars... The Punishment Due 



Tobias Sammetin johtama Avantasia oli lauantain pääesiintyjä ja itselleni yksi koko festivaalin odotetuimmista keikoista.


Yhtyeelle oli annettu koko festivaalin pisin soittoaika, täydet kaksi tuntia. Avantasian levyillä ja keikoilla on aina nähty runsas joukko vierailijoita, niin myös tällä kertaa. Sammetin ohella mikrofonin varteen tarttuivat Michael Kiske (Unisonic, ex-Helloween), Eric Martin (Mr Big), Bob Catley (Magnum), Ronnie Atkins (Pretty Maids), sekä taustalaulusta vastanneet Amanda Somerville ja Thomas Rettke.


Mahtipontinen ja näyttävä setti oli saksalaista powermetallia parhaimmillaan. Hienot valot, taustakuvitus ja maltilla käytetyt pyrot tukivat esitystä hienosti. Usean laulajan käyttö toi kappaleisiin monipuolisuutta ja vaihtelevuutta, settilistan tarjotessa varsin hyvän läpileikkauksen Avantasian tuotantoon. Tobias Sammet vieraineen tarjosi juuri sellaisen elämyksen, kuin olimme odottaneetkin. Harvinaista herkkua!







1.Spectres 
2.Invoke the Machine 
3.The Scarecrow 
4.The Story Ain't Over 
5.Prelude 
6.Reach Out for the Light 
7.Avantasia 
8.What's Left of Me 
9.Dying for an Angel 
10.Farewell 
11.Shelter from the Rain 
12.The Great Mystery 
13.Twisted Mind 
14.Promised Land 
15.Lost in Space 
16.Sign of the Cross / The Seven Angels


Festarit alkoivat olla osaltamme loppusuoralla, mutta kun bussin lähtöön oli vielä reilu tunti, niin aikaa oli vilkaista vielä yhtä esitystä. Päälavoilla iltaa olisi jatkanut Kreator, mutta me valitsimme jotain muuta. Suunnaksi Party Stage ja siellä esiintyvä Van Canto.


A cappella-lauluyhtye Van Canto on onnistunut luomaan metallimusiikkiin jotain uutta ja erilaista sovittamalla kappaleet vain laululle ja rummuille. Wackenin myöhäisillassa nähtiin yhtyeen kanssa liuta vierailijoita: Laulajat Andre Matos, Chris Boltendahl, Tarja Turunen, kitaristi Victor Smolski, sekä rumpali Jörg Michael.
Keikan alkupuoli tarjosi hienoja tulkintoja. Kappaleet To Sing A Metal Song ja Rage-yhtyeen Victor Smolskin kitarointia sisältänyt One To Ten olivat aivan huippuja. Keskellä settiä nähtiin rumpaleiden kaksintaisto kun Bastian Emig ja Jörg Michael päästettiin irti. Tässä vaiheessa jouduimme kuitenkin jättämään tämän hienon setin ja suuntaamaan kohti bussipysäkkiä. Tarja Turusen osuus jäi harmittavasti näkemättä, mutta bussiin ehtiminen oli nyt tärkeämpää. Väsymyskin alkoi jo painaa.

1. Dawn of the Brave 
2. Fight for Your Life 
3. Badaboom 
4. Carry On 
(Angra cover with Andre Matos)
5. To Sing a Metal Song 
6. Rebellion (The Clans Are Marching) 
(Grave Digger cover with Chris Boltendahl)
7. One to Ten 
(with Victor Smolski of Rage)
8. Steel Breaker 
9. Drum Solo 
(Bastian Emig and Jörg Michael)
10. To the Mountains 
11. Anteroom of Death 
(Tarja cover with Tarja Turunen)
12. Wishmaster 
(Nightwish cover with Tarja Turunen)
13. If I Die in Battle 
14. The Mission / Master of Puppets 
15. Fear of the Dark 


Hyvillä ja hieman haikeinkin mielin kävelimme portista ulos. Wacken 2014 oli tarjonnut hienoja hetkiä. Paljon nähtiin, mutta paljon jäi toki näkemättäkin. Festivaalin aikana W:O:A:ssa esiintyy pitkälti yli 100 yhtyettä, joten päällekkäisyyksien tai muuten hankalien aikataulujen vuoksi monta mielenkiintoista esitystä meni väkisin sivu suun. Oma bändisuunnitelmamme piti kuitenkin alusta loppuun ja ne itselle tärkeimmät keikat tuli nähtyä.

Kokonaisuutena Wacken Open Air 2014 tarjosi juuri sitä mitä täältä tultiin hakemaankin – maailman parasta metallimusiikkia!



Osa 1, osa 2 keskiviikko, osa 3 torstai, osa 4 lauantai

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti