maanantai 11. elokuuta 2014

Wacken Open Air 2014 (osa 2): Keskiviikko 30.7.

Dunkelschön, Dio 2004, Faun


Virallisten festivaalipäivien aattona Wacken Open Air alkoi täyttyä ympäri maailmaa saapuvista festivaalivieraista. Päälava-alue pysyi vielä suljettuna, mutta pienemmillä lavoilla oli jo täysi tohina päällä heti aamupäivästä lähtien.  Muutama mielenkiintoinen esitys oli illasta luvassa, joten ei muuta kuin rannekkeen vaihdon ja paitakauppojen kautta nauttimaan Wackenin ainutlaatuisesta tunnelmasta ja odottelemaan tulevia esityksiä.

Ensimmäinen kohteemme oli Wackinger Stagella esiintynyt Dunkelschön.


Tämä saksalainen, keskiaikavaikutteista folkrockia soittava ryhmä oli itselleni melko uusi tuttavuus ja kokemukset rajoittuivat vain muutamaan Youtube-videoon. Bändi kuitenkin valloitti upealla esiintymisellä ja tätä kuunteli enemmän kuin mielellään. Tyylillisesti musiikki toi mieleen Blackmore’s Nightin, mutta astetta raskaampana ja monipuolisempana. Sähkökitaraa kuultiin varmasti enemmän kuin kaikilla näkemilläni BN-keikoilla yhteensä. Laulajatar Vanessa Istvan oli säteilevä ja vahvaääninen. Esiintymiskielenä bändillä on saksa, joten kappaleiden sanoitukset ja välispiikit menivät ohi ymmärryksen. Hieno ja lämminhenkinen avaus Wacken-viikonlopulle!





Heti Dunkelschönin jälkeen olikin kiiruhdettava ”elokuviin”, sillä festivaalialueen ulkoilmateatterissa oli alkamassa konserttitallenne DIO live @ Wacken 2004.


Tämä kymmenen vuoden takainen konsertti olikin aivan maaginen. Mahtava äänentoisto ja hyvä yleisön mukanaolo lisäsivät tallenteen voimaa. Vahvan tunnelatauksen siivittämä keikka suorastaan pysäytti kuuntelemaan ja katsomaan. Rainbow In The Dark, Gates Of Babylon, Stargazer, Holy Diver, Heaven And Hell ja muut klassikot soivat mahtipontisina Wackenin tummuvassa illassa. Tämän lähemmäs oikeaa Dio-livekokemusta on enää mahdotonta päästä.


Illan päätteksi suunnaksi vielä Wackinger Stage ja folkrockia esittävä Faun. Yhtye on varsin suosittu kotimaassaan Saksassa ja yleisöä olikin valtavasti. Tekniset ongelmat puuttuivat kuitenkin peliin, eikä ääntä saatu kuulumaan tarpeeksi kovaa keikan alussa. Tungosta ja olematonta äänentoistoa hetken ihmeteltyämme päätimme poistua tutkimaan alueen muuta tarjontaa. Festarialueen näyttelyhallista löytyikin upea näyttely W.O.A:n  25-vuotisesta historiasta. Täällä vierähtikin aikaa tutkaillen menneiden vuosien esiintyjälistoja, julisteita ja muuta mielenkiintoista materiaalia.


Pian myös vuorokausi vaihtui torstaiksi, joten hyvin nukutun yön jälkeen Wacken Open Air 2014 alkoi olla valmiina starttaamaan myös päälavojen osalta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti