sunnuntai 4. toukokuuta 2014

PSOF Purple Night 2014 - Virgin Oil, Helsinki 26.4.2014

Huhtikuun lopun ”superlauantai” huipentui ainutlaatuisen Highland Park -tastingin jälkeen Purple-musiikin parissa.


Perfect Strangers of Finland Ry:n jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut Purple Night vietettiin Helsingin Virgin Oilissa hienojen kotimaisten esiintyjien kera.


Illan avasi Jaku Havukainen & Maria Hänninen duo. Kaksi kitaraa ja Hännisen vahva lauluääni, siinä eväät illan ”alkusoitolle”. Setissä oli mukavasti hieman vähemmän kuultua materiaalia Deep Purplelta, sekä yllärinä myös Tommy Bolinin soolotuotannosta oli napattu pari hienoa kappaletta mukaan.
Duo kuulosti erittäin hyvälle ja kappaleista varsinkin DP:n vanha April ja Bolinin upea Dreamer sävähdyttivät. Maybe I’m A Leo ja Lazy edustivat sitä tunnetumpaa osastoa ja saivat yleisönkin jo lämpenemään. Hieno avaus illalle!

Teaser
April
Holy Man
I Play Dirty
Dreamer
Maybe I'm A Leo
Drifter
Lazy



Pienen tauon jälkeen pistettiin homma raskaammin käyntiin ja vuorossa oli Stargazery.


Tapahtuman tiedotteessa yhtyettä kuvaillaan näin:

”Illan toinen esiintyjä on Stargazery, joka esittää omaa melodista hard rockia. Yhtyeen jäsenet ovat monipuolisesti mukana myös muissa kokoonpanoissa, joista mainittakoon Burning Point, Poison Black, Kalmah, Ghost Machinery ja Zenith Reunion. Kitaristi Pete Ahosen soitosta voi löytää vaikutteita kitaristisuuruus Yngwie Malmsteenin soitosta. Solisti Jari Tiura tuli suomalaisille tutuiksi kierrettyään Michael Schenkerin kanssa 2000-luvun alkupuolella. Hän oli myös viime vuoden Purple Nightissa vierailevana solistina ja lunasti siellä yleisön varauksettoman hyväksynnän. Stargazeryn hieno - vuonna 2011  julkaistu "Eye of the Sky" sai niin yleisön, kuin kriitikkojenkin hyväksynnän. Stargazeryn toinen levy on loppusuoralla ja toivottavasti se saadaan julkaisukuntoon Purple Nightin aikaan”.



Stargazeryn debyyttialbumi onkin varsin mainio ja melodinen hardrock-levy, joten keikalta oli lupa odottaa hyvää.

Hyvä setti saatiinkin ja bändin reilun tunnin keikka oli varsin viihdyttävää seurattavaa. Kappaleissa pääpaino oli Eye of the Sky-albumissa, mutta lisäksi kuultiin vähän maistiaisia tulevalta levyltä, sekä hieno Gary Moore -cover Murder in the Skies. Erittäin hyvänkuuloista soittoa ja kaiken kukkuraksi Jari Tiuran laulussa ja lavaolemuksessa näin ajoittain yhtymäkohtia Ronnie James Dioon. Jään mielenkiinnolla odottavaa tulevaa albumia.





Illan lopetuksena olisi vielä ollut Häivähdys Purppuraa -yhtyeen Deep Purple setti, mutta omalla kohdallani julkisen liikenteen aikataulut ja seuraavan päivän työt pakottivat suuntaamaan kotimatkalle jo Stargazeryn jälkeen. Jälkeenpäin kuulemani perusteella hyvä esitys jäi näkemättä, mutta kaikkea ei voi aina saada.
Kaksi kolmasosaa illan bändeistä tarjosivat kuitenkin jo niin hienot kokemukset, ettei paremmasta väliä. Musiikin lomassa oli myös mahtavaa tavata iso liuta tuttuja, tätä on aktiivinen kerhotoiminta parhaimmillaan.

Kiitos PSOF, ensi vuonna uudestaan…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti