keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Turisas, Whispered - Nosturi, Helsinki 31.12.2012


Helsingin Nosturissa tuli koettua vuoden 2012 viimeinen ja samalla myös vuoden 2013 ensimmäinen keikka. Edellisvuoden päätti illan lämppäribändinä toiminut Whispered, kun taas Turisas käynnisti uuden vuoden ja oman settinsä tasan vuodenvaihteessa klo 00.00.

Whispered siis aloitti illan ja yhtyeen tyylilajina on bändin Facebooksivujen mukaan "melodic death metal with japanese folk elements". Keikka oli ihan ok, mutta yhtyettä ja biisejä entuudestaan tuntematta hieman tasapaksu. Runsas taustanauhojen käyttö häiritsi ja ainakin itsestäni tuntui välillä sille, että soittaako bändi laisinkaan livenä.

Whispered

Keskiyöllä olikin sitten Turisaksen "taistelumetallin" vuoro ja tämän bändin tahdissa vuosi vaihtuikin komeasti! Maailmalla, mm. Japanissa ja Etelä-Amerikassa  kotimaatamme enemmän suosiota nauttiva yhtye on kasvanut vuosien varrella vakuuttavaksi ryhmäksi ja homma toimii.
Nosturin keikka oli myös erään aikakauden loppu, sillä rumpali Tuomas "Tude" Lehtonen ja basisti Jukka Pekka Miettinen soittivat bändissä viimeistä kertaa. Uudet jäsenetkin ovat jo tiedossa ja Turisaksen tulevalta Etelä-Amerikan kiertueelta alkaen bassoon tarttuu Jesper Anastasiadis ja rumpupallille istahtaa Jaakko Jakku.


Illan keikka mentiin kuitenkin vielä vanhalla kokoonpanolla ja esitys olikin viihdyttävää seurattavaa. "To Holmgard and Beyond" toimi tehokkaana avauksena ja tämän jälkeen kappaleita kuultiin tasaisesti yhtyeen kaikilta albumeilta. Keikan encoreosuus oli järisyttävän kova, sillä "Stand up and Fight", "Sahti-waari", sekä illan odotetusti päättänyt "Battle Metal" toimivat aivan loistavasti!
Jos yhtye oli hyvässä vedossa, niin samaa täytyy sanoa myös Nosturin yleisöstä. Tunnelma oli riehakas läpi keikan. Paikalle oli saapunut bändin faneja runsaasti myös ulkomailta jopa Brasiliasta saakka.

Rockvuosi 2013 on avattu!




Soundi-lehden kuvia: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.433460880058072.100112.148140928590070&type=1



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti