sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Seremonia, Earthbound Machine - Suistoklubi, Hämeenlinna 20.9.2012


"Seremonia-yhtye esittää psykedeliasävytteistä jytärokkia ja laulaa suomeksi", lukee yhtyeen Facebook-sivuilla.

Tässä lähtökohdat illan keikalle Hämeenlinnan Suistoklubilla. No, toki hieman taustatietoakin oli, sillä bändin "Rock'n'rollin maailma"-video julkaistiin jo keväällä ja tuore ensialbumikin oli ennakkokuunneltavissa netissä ainakin Sue-lehden sivuilla.


Seremonian musiikkiin on ammennettu vaikutteita 1970-luvun raskaasta rockista ja ainakin itselleni tulee ensimmäisenä mieleen alkuaikojen Black Sabbath. Synkkiä sanoituksia, joissa pimeyden voimat hallitsevat, sekä raskasta, melko hidastempoista soitantaa.  Raskaat riffit maustetaan psykedeelisillä ja hieman progemaisilla vivahteilla.


Illan keikka ei tästä ajatuksesta poikennut ja Suistolla kuultiin juurikin kaikkea edellä mainittua. Tämäntyylinen musiikki suomeksi laulettuna ei ole helppo yhtälö, mutta Seremonia onnistui kuitenkin varsin hyvin. Ajoittain tunnelma nousi jopa maagisen vangitsevaksi ja onnistui juuri siinä, missä yhtyeen vahvuus ja voima piilee. Ajoittain käännyttiin kuitenkin (tahattoman?) komiikan puolelle, sillä sanoituksia kuunnellessa (esim. Antikristus 666) ei pieniltä naurunpyrskähdyksiltä voinut välttyä.
Bändi oli soitossaan kuitenkin erittäin hyvä ja soundit Suistolla erinomaiset. Laulajattaren ehkä hieman tasapaksu ääni ja eleetön esiintyminen olisivat ehkä kaivanneet hieman enemmän syvyyttä ja uskallusta heittäytyä tilanteeseen.
Kokonaisuutena hyvä, mutta lyhyt keikka, joka kannatti ehdottomasti käydä katsomassa.



Tässä vielä linkki levyarvosteluun KaaosZinessä: Seremonia, Seremonia.

Lämppäribändi Earthbound Machine tarjoili vahvaa doomia, eli hidasta ja raskasta riffittelyä, joka oli ihan ok, mutta pidemmän päälle kuitenkin tasapaksuudessaan melko puuduttavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti