sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Amaranthe & Amoral, Klubi Tampere 26.1.2012


Liki pari vuotta sitten Amaranthe esiintyi Tampereella yhdessä Kamelotin kanssa (juttu) ja tuolloin vasta ensisinglen julkaissut yhtye vakuutti lavalla energisellä esiintymisellään.
Tuon keikan jälkeen bändin pirteä ensialbumi Amaranthe näki päivänvalon ja nyt tammikuussa 2012 oli vuorossa ensimmäinen Suomenkiertue pääesiintyjän roolissa.



Suunnaksi siis Tampereen klubi, jossa luvassa oli hyvää melodista heavyviihdetta.
Klubin illan avasi  kotimainen Amoral, jonka tasapaksu ja kliseinen esitys ei sytyttänyt ainakaan minua. Keikka, mistä ei jäänyt oikein mitään mieleen.


Amaranthe sitä vastoin onnistui omassa tunnin setissään  mainiosti. Hyvät melodiat, kolme toisistaan poikeavaa laulajaa ja hyvä fiilis. Laulajatar Elize Ryd on lavalla säteilevä ja hauskasti popahtavia / raskaita sävyjä yhdistelevät kappaleet toimivat livenä mainiosti.

Kun bändillä on takana vain yksi julkaistu albumi, riittää kappalemateriaali vain tunnin settiin, mikä on toisaalta sääli, sillä tätä iloista musisointia olisi kuunnellut kauemminkin.

Viihdyttävä ilta!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti