maanantai 12. joulukuuta 2011

Within Temptation - The Circus, Helsinki 10.12.2011


Hollantilainen Within Temptation kiertää parhaillaan maailmaa uusimman The Unforgiving-albuminsa myötä. Tämä yhtyeen uusin levy on erittäin hyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät niin raskas rock, hyvät melodiat kuin laulajatar Sharon den Adelin kaunis äänikin. Kun vielä levyn kappaleisiin tehdyt pienoiselokuvat täydentävät pakettia, voidaan sanoa WT:n tehneen yhden parhaista albumeistaan.

Helsingissä keikkapaikkana toimi The Circus, joka oli loppuunmyyty jo aikoja sitten.


Keikan alku tuotti pienen pettymyksen. Aiemmilla kiertueen keikoilla (tai ainakin osalla niistä) oli lavan takana nähty näyttävä videoseinä, aiemmin mainittuja pienoiselokuvia ja muuta visuaalista sisältöä varten. Circuksessa tätä elementtiä ei kuitenkaan ollut, joten näyttävistä lavasteista tunnetulla yhtyeellä puitteet esiintymiseen olivat tällä kerralla vaatimattomat. Harmi.

Pääasia, eli musiikillinen osuus ei sitä vastoin jäänyt vaatimattomaksi. Keikan avannut The Unforgiving-levyn aloituskolmikko Shot in the Dark, In the Middle of the Night ja Faster toimivat hyvin myös livenä. Bändi oli hyvässä vireessä ja Sharonin laulu, sekä välitön esiintyminen olivat kaunista kuultavaa ja katsottavaa.

Settilistassa pääpaino oli uuden levyn materiaalissa ja levy kuultiinkin illan aikana lähes kokonaan.

Pikkujouluaikaan sopiva, 1980-luvun discohitteihin pohjautuva Sinead toimi livetilanteessa mainiosti ja hyppyytti niin bändiä kuin yleisöäkin. Vanhemmasta tuotannosta napatut poiminnat, kuten Ice Queen ja Mother Earth muistuttivat, että WT on tehnyt hyvää musiikkia jo vuosia.

Kestoa keikalla oli n.1t.40min, joka kului nopeasti viihdyttävän, joskin paikoin ehkä hieman rutiininomaisen esityksen parissa. Viikon sisään kolmas näkemäni rock-keikka oli taas erilainen ja antoisa kokemus, poiketen tyylitään täysin vaikkapa keskiviikkoisesta Deep Purplen esityksestä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti