torstai 13. lokakuuta 2011

Grendel (FI), Subscribe (HUN) - Suisto-klubi 12.10.2011


Metallia Perkele! Tour 2011 aloitti tämänvuotisen kierroksensa Hämeenlinnasta ja Suisto-klubilta. Suisto näyttäytyi hieman ankeana, sillä yleisöä oli paikalle kertynyt vain kourallinen. Todella koleana, pimeänä  ja sateisena keskiviikkoiltana oli ilmeisesti mukavampi jäädä kotisohvalle kuin lähteä kuuntelemaan paria mielenkiintoista yhtyettä.

Ensiksi lavalle kiivennyttä Grendeliä ei yleisön vähyys haitannut. Bändi takoi ilmoille tiukan setin ja homma toimi. Suistolle oli loihdittu todella hyvät soundit ja esitystä oli ilo kuunnella. Mukavaa mättöä, jossa tiivistyvät hyvä soitanta, sekä sopivasti "örinästä puhtaaseen" vaihteleva laulu. Tämä bändi olisi ansainnut suuremman yleisön!


Erittäin hyvän Grendelin jälkeen oli vuorossa todella hämmentävä esitys, josta vastasi Unkarilainen Subscribe. Maassaan suurta suosiota nauttiva ja muualla Euroopassa jonkinasteisessa kulttimaineessa oleva kokoonpano vieraili maassamme nyt ensimmäistä kertaa.


Grendelin jälkeisen pienen roudaustauon jälkeen yhtye alkoi tekemään soundcheckiä, jota kesti noin kymmenisen minuuttia. Jossain vaiheessa täysin yllättäen saliin kuulostikin sitten siltä, että bändihän soittaa kokonaista kappaletta. Soundcheck oli huomaamatta vaihtunut keikaksi. Musiikki oli hyvää ja vaihtelevaa, väliin raskasta, väliin progemaisesti polveilevaa, joka ajoittain toi mieleen alkuaikojen Faith No Moren. Suurin hämmennys koettiin puolen tunnin kohdalla, kun yhtye kiitti yleisöä ja homma oli tältä illalta paketissa. Mitä hemmettiä - eipä ole ennen tullut vastaan keikkaa, jossa "pääesiintyjä" soittaa vain puoli tuntia. Ehkä kotimaaassaan suuriin saleihin tottuneella ja Euroopan festivaalejakin kiertäneelle yhtyeelle ei pieni yleisömäärä kelvannut? No, eipä tarvitse tämän jälkeen ihmetellä, miksi Unkarilainen heavy ei ole täällä jalansijaa saanut kun täyden keikan vetäminen ei edes onnistunut.


Grendel vei tänä iltana työmoraalissa Subscribea kuin litran mittaa, kiitos siitä heille!

1 kommentti: