sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Mötley Crue, Sauna Open Air 6.6.2009



Lyhyt ja ytimekäs festarireissu takana. Paikkana Tampere ja Sauna Open Air, jossa kolean mutta onneksi sateettoman lauantai-illan pääesiintyjänä oli legendaarinen kasarihevipumppu Mötley Crue. Festarialueelle saavuttiin vasta hieman ennen Mötleyn aloitusta ja bändin lopetettua suunnattiin saman tien kotimatkalle, joten keikkapaikan tungoksessa tuli vietettyä kaikkiaan vain noin 2,5 tuntia. Mukavaa ja helppoa.

Festariolosuhteisiin rakennettu show ei sisältänyt Mötleyn keikoille tyypillistä valtavaa pyroshowta yms. rekvisiittaa ja tällä keikalla bändi osoittikin, että hyvin homma toimii näin Suomen valoisassa kesäillassakin.
Reilun puolentoista tunnin setti oli pelkkää hittikimaraa ja pääpaino luonnollisesti bändin 1980-luvun tuotannossa. "Pakollisina" kuultiin kolme uusimman levyn biisiä, mutta näillekin vastaanotto oli yleisöltä varsin positiivinen ja riehakas. Bändi oli varsin terävässä iskussa ja mielenkiinto pysyi hyvin yllä koko setin ajan.
Varsin hyvä ja viihdyttävä "nostalgiatrippi" 1980-luvun "tukkahevin" pariin.

Setti:

# Kickstart My Heart
# Wild Side
# Shout At The Devil
# Saints Of Los Angeles
# Mick Mars guitar solo
# Live Wire
# Too Fast For Love
# On With The Show
# Motherfucker Of The Year
# White Trash Circus
# Don't Go Away Mad (Just Go Away)
# S.O.S.
# Primal Scream
# Looks That Kill
# Girls, Girls, Girls
# Dr. Feelgood
# Home Sweet Home

Band: Vince Neil (voc.), Nikki Sixx (bass), Mick Mars (guit,), Tommy Lee (drums).








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti